26.10.2014

Viulun viemää

Edellisestä päivityksestä on melkein puoli vuotta. Väliin on mahtunut muuttoa, juhlia, matkailua ja tavallista arkielämää käsitöitä unohtamatta.

Muutaman päivän olen kulkenut lumouksessa Münchenin matkan jälkeen. Kävin siellä nimittäin maailman hurmaavimman viulistin David Garrettin konsertissa ystäväni kanssa. :D

Mitenkö tämä liittyy käsitöihin? Ainakin seuraavasti: ennen kuin lähdimme matkaan, teimme ja lähetimme ihanteemme fanitoimistoon paketin, jonka sisältö toivottavasti tavoittaa hänen jonakin päivänä.


Minä tein huivin tällä Dropsin ohjeella. Ystäväni virkkasi upean Stradivariuksen aivan omasta luovasta päästään.

Lankaostoksilla kävimme ainoastaan Ludwig Beck -tavaratalossa sijaitsevassa lankakaupassa, josta ostin pari kerää oheista lankaa. Teon alla on tyttärelle sukat.


Ehdimme myös tutustua osaan kaupungin kuuluisimmista nähtävyyksistä.


Raatihuoneen aukio, jossa kuuntelimme kellopelisoittoa.

Ostoskadulla.

Baijerin entisten kuninkaiden palatsin pihalla oleva suihkulähde.

Palatsin Cuvillies-teatteri.

Palatsin Cuvillies-teatterin eteislamppu.

Maailmankuulu oluttupa Hofbräuhaus.

Oluttuvan sisällä.

Pyhän Pietarin kirkossa.

Yllä ja alla yksityiskohtia kuulusta Frauenkirchestä.



Olympiahalli, jossa oli odotettu konserttimme.

Ja sokerina pohjalla viulisti David Garrett. Jos joku ei sattuisi häntä tietämään, niin suosittelen lämpimästi tutustumaan. Hän soittaa musiikkia klassisesta rockiin 101-prosenttisella taidolla ja tunteella. Lyhyt suomenkielinen esittely.