25.11.2013

Huovutetut kokin apulaiset

Puro ja Huopanen loikoilivat lankavarastoissani sangen huolettomina ja laiskoina, joten ajattelin lopultakin hankkia niille töitä. Purosta virkkasin pylväitä sopivin välein lisäillen ison pyörylän, jolle tuli läpimitaksi n. 33 senttiä. 


Pesukoneessa 40 asteessa se kutistui n. 21-senttiseksi patalapuksi, mutta voi se toimittaa tarvittaessa myös pannunalusen virkaa.


Huopaset livahtivat puikoilta hyvin mahtavina. Tuijottelivat toisiansa koppavan näköisinä ja mittailivat, kumpi oli korkeampi.


Kylläpä nekin sitten konepesussa nöyrtyivät ja kestävät koskea kuumia pannuja nurkumatta. 

Puron ja Huopasen naimakaupoilla syntyi vielä yksi mummonneliöpannunalunen.


Patakintaat: lanka Novita Huopanen, ohje täällä
Pannunalunen: lanka Novita Huopanen ja Puro, ohje Novita kesä 2011





17.11.2013

Sivuraiteilla

Tänä viikonloppuna tuli eksyttyä aivan sivuraiteille käsityöhommista. Perjantain aloitin lahjomalla itseni ruusuilla ihan vain siksi, kun näin niin kauniin kimpun


Lauantaina tuuletin Scorpionsien säestyksellä. Lavalta välittyi kovasti energiaa, vaikka bändin vanhimmat ovat hyvinkin eläkeiässä. Sitä voi vain ihailla.



Jotakin sentään on myös käsityörintamalla tullut tehtyä. Muutama ystävä saa kenties joulupallon à la Arne&Carlos... (tuo yksi kerä on oikeasti vihreä, mutta talvivalo saa sen näyttämään petroolinsiniseltä :) )





9.11.2013

Liekitetyt lapaset ja loimutettu pipo

Ensin oli lanka, liekit ja kissa. Mitäkö niillä on yhteistä? Ainakin väri. :) 




Sitten tuli inspis. 






Lanka Riiasta ostettu OnLine Linie 317 Patch, 2 kerää = 200 g
Mallit sovellettu oman mielen mukaan.

6.11.2013

Jayne Cobb -lakki

Sarjassamme "kyllä äiti tekee"

Viime talvena talon nuoriso katseli innokkaasti amerikkalaista Firefly-scifisarjaa DVD-levyiltä. Eräs sarjan sankareista sai avaruusalukselle paketin, josta paljastui äidin neuloma lakki. 


Lakki sai sarjan amerikkalaisfanit villiintymään ja yhden jos toisenkin päähän siellä päin maailmaa ilmaantui samanlainen koristus. Eipä haluttu jäädä huonommiksi täälläkään. Keksittiin, että äkkiähän äiti tuollaisen vääntää. Olin tietysti otettu tällaisesta luottamuksesta kykyihini. :D


Ohjeet löytyivät ilmaiseksi mm. Ravelrysta. Langaksi ei kuitenkaan kelvannut mikään muu kuin ohjeessa mainittu Lopi, kun se muistutti eniten alkuperäistä. Niinpä tehtiin lankatilaus Islannista, kun ei lähempääkään siihen hätään löytynyt kaikkia värejä.


Langoista tuli kaksi lakkia. Lopputulos oli aika lähellä alkuperäistä ja nuoriso tyytyväinen. :)


3.11.2013

Pitkä ja pehmeä kaulahuivi

Tytär teki tilauksen. Pitäisi saada kaulahuivi, joka olisi niin pitkä, että se menisi kaulan ympäri ainakin kolme kertaa. Kuvio saisi olla muhkea. Värin tuli olla tumma viininpunainen. Hapsutkin olisivat mukava lisä. Lisäksi langan oli oltava niin suloista ja pehmeää, ettei se kutittaisi yhtään. 


Metsästelin lankaa nettisivuilta ja päädyin Debbie Blissin baby cashmerinoon. Se ei kutittaisi vauvaakaan. Löysin sopivan tarjouksenkin suomalaisesta nettikaupasta ja tilasin kuusi kerää. Kyllähän 300 g kaulahuiviin riittäisi, arvelin.

Seuraavaksi alkoi mallin etsintä. Mikään ei kuitenkaan tuntunut suoraan kolahtavan, niinpä suunnittelin mallin itse minulle ennestään tuttujen kuvioiden pohjalta: muutama silmukka helmineuletta laitoihin rullautumisen estämiseksi, nurjaa ja palmikoita.


Päätin neuloa kaksinkertaisella langalla, jotta huivista tulisi muhkeampi. Tietysti kävi niin, että lanka loppui ennen aikojaan ja piti tilata lisää. Sepä olikin lopussa myös nettikaupasta. Lanka sattui olemaan poistuvien värien listalla, mutta onnistuin saamaan muutaman kerän eräästä englantilaisesta nettikaupasta.

Loppu hyvin kaikki hyvin ja opetus: osta mieluummin liikaa lankaa kuin liian vähän. :D

2.11.2013

Metamorfoosi

Reilu vuosi sitten en vielä oikein osannut virkata. Olinhan tietysti aikoinani koulussa opetellut sitä, kun pakko oli. Pyöreäkasvoinen nukke ja muutama patalappu oli tullut suurella vaivalla tehtyä, mutta siitä oli aikaa. Sitten näin kaksi virkattua perhosta isäni jääkaapin ovessa. Hän oli saanut ne tuttavaltaan. Isäni jutteli jotain, mutta minä en kuullut mitään, näin vain perhoset. 

Siskoni sattuu olemaan sangen taitava virkkaaja ja pyysin häntä siltä seisomalta opettamaan taidon myös minulle. Netistä metsästettiin ohje, hankittiin lankaa ja virkkuukoukku. Ensimmäisten harakanvarvasyritysten jälkeen perhoset alkoivat hiljalleen syntyä. Sen jälkeen olen virkkaillut muutakin ja vähän lisää perhosia.

Perhosten virkkaukseen on monia hieman toisistaan poikkeavia ohjeita. Listaan tähän joitakin netistä löytyviä. Omani ovat sovelluksia monista ohjeista.


Kuvien perhosiin kiinnitin palasen itseliimautuvaa magneettia, joten ne pysyvät esimerkiksi jääkaapin ovessa.


Kuten useimmilla eläimillä, myös perhosilla on paljon symbolisia merkityksiä eri kulttuureissa. Jos asia kiinnostaa, niin täällä on mielenkiintoinen englanninkielinen sivu, jossa merkityksistä kerrotaan. Siellä on myös video perhosen ihmeellisestä metamorfoosista.


Itselleni perhoset merkitsevät sielua, kauneutta, herkkyyttä, valmiutta muutokseen ja pyrkimystä henkiseen kasvuun. Ne ovat myös muistutus siitä, että pitäisi tarttua hetkeen, sillä aika kulkee nopeasti.